Ruuskanen Railio

Groovaavan sielukasta kamaripoppia

MAIJA RUUSKANEN


Maija Ruuskanen on monipuolinen säveltäjä, muusikko ja esiintyjä. Hän on soittanut useiden artistien, kuten Pauli Hanhiniemen, Tapani Kansan ja Eija Ahvon kanssa, esiintynyt Kansallisteatterissa vuodesta 2006 sekä soittanut kymmenen vuotta Savonlinnan Oopperajuhlilla eri solistien pianistina.

Ruuskanen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta musiikkikasvatuksenosastolta vuonna 2006. Hän opiskeli sävellystä mm. Olli Kortekankaan ja Heikki Valpolan johdolla. Ruuskanen on säveltänyt musiikkia useisiin näyttämöteoksiin, kuten näytelmiin Fedja-setä, kissa ja koira (Kansallisteatteri, 2012), ja Teatteri Metamorfoosin Sauna (2011), Pirandello Project (2009) ja Kalevala dell’Arte (2007) sekä Jyrki Karttusen My Imaginery Friend Is with Me (2007) tanssiteokseen.

Ruuskanen Railio yhteistyön tuloksena on julkaistu kaksi levyä Tänään (2006) ja Samassa unessa (2012). Ruuskanen julkaisi myös Fedja-setä, kissa ja koira -näytelmän musiikeista levyn Lehmän lauluja (2013). Ruuskasen taiteellista työtä ovat tukeneet mm. Alfred Kordelinin Säätiö, Taiteen keskustoimikunta, Georg Malmstén –säätiö ja ESEK.

www.maijaruuskanen.com

VEERA RAILIO


Veera Railio on dynaaminen muusikko ja musiikintekijä joka toimii laaja-alaisesti sekä musiikin että musiikkiteatterin kentällä. Railio on moni-ilmeinen laulaja-viulisti ja hän on kotonaan monissa eri musiikkityylejä edustavissa kokoonpanoissa rytmimusiikista klassiseen, mm. elokuvanäyttelijä Irina Björklundin yhtyeessä Vintage Espresso, Säde Bartlingin luotsaamassa lauluyhtyeessä Human Organ sekä barokkiharpisti Andrew Lawrence-Kingin The Harp Consort-yhtyeessä. Railio nähdään tänä syksynä myös Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilan lavalla Striking 12 – Pasila liekeissä -musikaalissa, jonka Neil Hardwick on ohjannut.

Railiolla on vankka lauluyhtye -ja kuorotausta. Kokoonpanoja ovat mm. Radion kamarikuoro (nyk. Helsingin kamarikuoro) sekä Sibelius-Akatemian vokaaliyhtye. Railio toimii tiiviissä taiteellisessa yhteistyössä kollegansa Maija Ruuskasen kanssa ja Musiikkiteatteri Kapsäkissä heillä on useita tuotantoja, keväällä 2011 mm. Ruuskanen Railio Klubi sekä konserttikabaree ”Miten enkeleitä vietellään” Bertolt Brechtin teksteihin jonka ohjauksesta vastaa Markku Nenonen. Railio on koulutukseltaan musiikin kandidaatti (Sibelius-Akatemia) ja hänellä on runsas kokemus pedagogisesta työstä (mm. Pop & Jazz Konservatorio, Ebeli, Tapiolan lukio).

Railio yhdistää muusikkoutensa sekä musiikki -ja laulupedagogin ammattinsa myös vuorovaikutuskouluttajana toimimiseen. Railion luotsaama ”Ääni voimavarana ja työkaluna”-työpaja eheyttää ja rohkaisee monipuoliseen ja raja-aidattomaan äänenkäyttöön sekä vapauttaa improvisaation keinoin ihmisen luovia voimavaroja ja lisää henkistä hyvinvointia.

www.veerarailio.com